perjantai 18. tammikuuta 2013

Syödäkö vai eikö syödä, siinä pulma.

               (Jalompaa on hengen kärsiä?)

Heippa taas!

Tänään haluaisin jutella muutamista asioista, jotka ovat auttaneet mua itseäni valtaisasti matkalla pois syömishäiriön maailmasta. Ja kuten tavallista: tämä teksti on pitkä. Usko tai älä, niin yritin silti sitä tiivistää, siinä kuitenkin oikein onnistumatta. Luulenpa että tässä riittää tekstiä taas vähintään kuukauden tarpeiksi ja ylitsekin. Mutta aloitetaan. (Jos et jaksa mukana loppuun asti niin ymmärrän kyllä paremmin kuin hyvin!) 

Ensimmäisenä asia, joka on ollut mulla se tehokkain tapa muokata kroppaani. Ja se ei todellakaan ole ollut laihduttaminen. Vaan se on ollut:

Lihaskuntoharjoittelu. 

Se on sinänsä jokseenkin hulvatontakin sisäistää tämä asia vasta nyt. Ja tämä asia auttaa mua pysymään "oikealla polulla" ja olla lähtemättä taas siihen laihdutusrumbaan joka ei nyt vain koskaan pääty. Itseasiassa se vain pahentaa asiaa, koska liian vähäisillä kaloreilla meneminen (=säästöliekki) myös kuluttaa samalla lihaksia pois. Ja nyt seuraa informaatioisku: Sinä et halua laihduttaa lihaksiasi pois!

Nyt kerron että miksi et. Kun harrastat aerobista liikuntaa, niin rasva palaa tasaisesti koko kehosta. Sitä EI voi polttaa paikallisesti. Jos paikallisesti tapahtuu jotakin selkeää muutosta, niin silloin kyse onkin useimmiten siitä, että olet saanutkin lisää lihasmassaa! HEUREKA! Kiinteytyminen on myös synonyymi lihaskuntoharjoittelulle. Pilates on lihaskuntoharjoittelua, samaten jooga. Kahvakuulaaminen. Uidessakin käytetään lihaksia, tanssijoilla on usein kiinteät ja hyvinmuodostuneet jalat, samoin juoksijoilla. Tankotanssijat pystyvät huimiin suorituksiin nimenomaan lihasvoimallaan. Kuntosaliharjoittelussa keskitytään nimenomaan lihaksiin, mutta lihaskuntoharjoittelua tulee myös väkisinkin monessa muussakin lajissa. Ja tämä onkin muuttanut asennoitumistani omiin "löllöihini" ja suhtautumistani liikuntaan ylipäätään. En enää treenaa vain satanen lasissa ja yritä polttaa kaloreita silmät kiiluen. Käyn salilla. Harrastan pilatesta. Joogaan. Sen lisäksi harrastan aerobista liikuntaa. En silti ole Amanda Amatsooni, enkä näytä maskuliiniselta. Silti kropassani on lihasta. Tuo lihasmassa on mahdollistanut litteämmän vatsan, kiinteyttänyt reisiäni ja pakaroitani ja vähentänyt huomattavasti selluliitin määrää. Aerobinen liikunta yhdessä lihaskuntoharjoittelun kanssa tehostaa kyllä tuloksia. Se ei suinkaan ole turhaa, ei missään nimessä. Mutta se on usein yliarvostettua, mitä tulee vartalon muokkaamiseenTiedän että monelle syömishäiriöiselle lihaskuntoharjoittelu saattaa olla myös iso peikko, varsinkin isommilla painoilla. Mieluummin suositaan lajeja jossa poltetaan mahdollisimman paljon kaloreita, lihaskuntoharjoittelu voi sen rinnalla tuntua ajanhaaskaukselta. Mutta juurikin nuo lihakset antavat sitä toivottua kiinteyttä kroppaan. Lihaksiin liitetään usein myös erilaisia vääriä uskomuksia, niiden saamista saatetaan suorastaan jopa pelätä, koska lihakset saatetaan yhdistää maskuliinisuuteen, varsinkin jos tavoitteena on olla nimenomaan mahdollisimman siro. Lihakset eivät silloin oikein välttämättä tunnu käyvän tähän yhtälöön.

Pelko on turhaa. Naisen on nimittäin erittäin vaikeaa saada isoja ja maskuliinisia lihaksia. Niitä ei saa ohimennen, niinkuin että hupsista, se vaatii kovaa ja johdonmukaista työtä. Toki geenit määrittelevät tätäkin asiaa, toisille lihasta tulee helpommin, mutta silti monet treenaavat ihan liian pienillä painoilla, varsinkin jos tavoitteena on kiinteytyä (=muuttaa rasvamassaa lihasmassaksi). Sitähän se tarkoittaa. Hollywood-tähdillä on kaikilla omat personal trainerinsa. Siksipä he tuolla patsastelevatkin niin täydellisen näköisinä että itku meinaa päästä. He treenaavat monipuolisesti, sekä lihaskuntoa että aerobista, huippuammattilaiset apunaan. On poikkeuksiakin kuten Madonna, joka on ottanut joogaamisen hyvin tosissaan ja kasvattanut kunnon näkyvät lihakset. Muuten asiaa ei tule niinkään ajatelleeksi. Että lihaskuntoharjoittelu onkin se kaiken avain. Koska hyvin harva on vain luonnostaan kiinteäkroppainen. Tai ainakaan pysyy sellaisena kun vuodet vierivät.


Tämä kuvahan herätti kovasti haloota. Kyllä, myös Kate Mossilla on selluliittia ja löysää. Kate Mossilla, joka sanoi että "Nothing tastes as good as skinny feels like". Ja siksipä Kate Moss tätä nykyä tältä näyttääkin. (Toki elämäntavat eivät asiaa ole varmastikaan auttaneet). Itsellänikin oli yhdessä vaiheessa kovastikin selluliittia ja kylläpä se onkin tasoittunut parin vuoden lihaskuntoharjoittelun tuloksena! Kate Mossinkin olisi hyvä alkaa pikkuhiljaa syömään monipuolisemmin ja käymään salilla jos haluaa pitää mallintyönsä.

Tähänkin liittyen suosittelen yhtä linkkiä. Tässä linkissä puhutaan +40 ikäisistä naisista, mutta tämä teksti pätee myöskin yleisestikin. Mm. lihaskuntoharjoittelusta, selluliitista ja lihasmassasta. Ainakin tämä kaikki selitetään paljon paremmin kuin mihin minä pystyn ja paljon kattavammin. Ja antaa samalla myös tietoa että miten välttää Kate Mossin kohtalo.

http://www.vogel.fi/terveys/lihaskunto.php

Itse pystyn kyllä samaistumaan Kate Mossin kohtaloon. Nämä vuosien jojoilut eivät ainakaan ole auttaneet peppuani pysymään napakkana. Tässäpä toinen havainnoillistava kuva:


Juuri tällaisen efektin omakin peppuni teki kun laihdutin nopeasti ja laihdutin siis samalla pois myös lihaksiani. Kuvassa kaksi on nyt ehkä hieman ghetto-booty meininkiä ja liiallista takakenoa, mutta ero on silti selkeä. Kukapa ei haluaisi pyöreää ja pinkeää peppua? Luulin aikoinaan että sen saa kyllä kun laihtuu tarpeeksi ja en olisi voinut olla enempää väärässä. Nyt pepussani on ihan uutta nostetta, sanan varsinaisessa merkityksessä! Se ei ole mikään superpeppu, mutta ainakin tilanne on kovasti korjaantunut parempaan päin ja se antaa toivoa siitä, että jos sittenkin saisin vielä jonain päivänä sen kiinteän ja pystyn pepun minäkin. Vaikka geenit kuinka sitä asiaa vastaan ovatkin. Ja kyllä se peppu onkin kohonnut sitä mukaa kun olen sinne saanut sitä kovasti kaivattua lihasta :)

Seuraavana parantumisen tielläni on ollut suhde syömiseeni. Mitkä asiat kannustavat syömään, miksi kannattaa syödä? Yksinkertaistettuna tämä ajatus on jokseenkin että:

Syömällä saan kiinteämmän kropan!

Mitä syömishäiriö siis tekee lihasmassalle ja kropalle ylipäätään? Liian alhaiset kalorit tarkoittavat useimmiten myös sitä että proteiinin suhde ravinnossa on hyvin vähäinen. Proteiini on tärkeää nimenomaan lihasten säilyvyyden ja kasvattamisen kannalta. Proteiini myös estää laihdutuksessa esiintyvää lihaskatoa. Kun mennään liian alhaisilla kalorilla liian pitkään, niin lopulta keho alkaa kuluttaa myöskin lihasmassaa. Tämä ei monestakaan syystä ole hyvä asia. Lihasmassa kun myöskin lisää aineenvaihduntaa. Joten lihasmassan menettäminen siis vähentää myöskin perusaineenvaihduntaa. Lihas kun kuluttaa n. puolet enemmän kuin rasvakudos, lepotilassakin ja on puolet tiiviimpää. Suomeksi: mitä enemmän sinulla on lihasmassaa niin sitä enemmän kulutat myös levossa.


Lihas myöskin painaa enemmän. (Ja tämä ajatus saattaakin nimenomaan kauhistuttaa). Mutta vaikka seuraava kuva onkin yököttävä, niin se kuitenkin havainnollistaa lihasmassan ja rasvamassan eroa.


Melkoinen ero. Tämänkin asian takia haluaisin hävittää maailmasta vaa'at. Enemmän lihasmassaa omaava ihminen saattaa painaa enemmän, mutta näyttää ihan yhtä hoikalta kuin henkilö jolla ei ole yhtä paljon lihasmassaa plus että peruskulutus on myöskin suurempi. Pelkkä laihuus ei siis välttämättä takaa automaattisesti kiinteyttä. Tästä tuleekin nimitys "laiha läski". Tämä tarkoittaa sitä että paino on normaali, tai jopa alhainen mutta lihasmassan osuus kropassa on pienempi ja rasvaprosentti vastaavasti korkeampi. Ja tämä ilmenee löysyytenä. Ymmärtäkää tämä asia, sisäistäkää se NYT. Koska laihduttamalla kitukaloreilla mahdollisimman alhaiseen painoon teette itsellenne melkoista karhunpalvelusta, koska laihdutatte samalla pois myöskin sitä lihasmassaa! Itse olen tämän takia ollutkin ns. "laiha läski", kun olen ensin laihduttanut lihakseni pois ja sitten lihonut taas hieman ja jojoillut edestakaisin. Saanut menetetyn lihasmassan tilalle rasvamassaa. Ja sitten taas laihduttanut. Loppumaton kierre. Ja tämän takia kehoni onkin raskausarpinen ja joudun paiskimaan tuplasti töitä sen kiinteyden suhteen, koska olen kroppaani kurittanut niin monta vuotta. Nyt parin vuoden aikana sitä kiinteyttä olen nyt saanutkin. Sitä lihasta. Ja sen näkee. Positiivisessa mielessä. Sen näkee ilman että sitä näkee. Näkee vain lähinnä sen kiinteyden.

Ja tämä onkin pelastava ajatukseni silloin, kun tekisi mieli vain mennä siitä missä aita on matalin ja vain laihduttaa. Koska haluan nykyään olla mieluummin kiinteä kuin laiha. Tästä seuraa seuraava looginen ajatusketju: Ollakseni kiinteä tarvitsen lisää lihasmassaa. En saa lisää lihasmassaa jos en syö tarpeeksi ja monipuolisesti. Jos treenaan vajailla kaloreilla salilla niin puolet työstä menee hukkaan ja saatankin sen sijaan menettää lihasmassaa kuin saada sitä. Tämä ajatusketju saa minut nykyään säpsähtämään. Ja mikä parasta: syömään.

Mutta mitä tehdä silloin kun se syöminen ei vain suju?

Itselläni kun se ei aina meinaa vain sujua. Kuten juuri nyt on sellainen kausi. Tuo ajatus takoo päässä ja saa paniikkiin, mutta en silti meinaa saada syödyksi. Syöminen tuntuu saavan olon vain fyysisestikin huonoksi ja se on vain vaikeaa taas vaihteeksi. Olen syönyt nyt muutaman viikon ihan liian vähän, enkä ole halunnut myöntää sitä oikein kenellekään, varsinkaan itselleni. Paino on alkanut taas heittelemään edestakaisin ja olen tajunnut että olen taas säästöliekillä. Patrik Björkillä aka "Pöperöproffalla" onkin erittäin hyvä artikkeli säästöliekistä, linkitän sen vielä tänne:

Säästöliekki
http://patrikborg.blogspot.fi/2011/08/saastoliekki.html

Lainaus tekstistä:

"Anoreksiassa säästöliekki on valtavaa luokkaa vähäisestä syömisestä ja kehon painosta johtuen, jolloin elimistö yrittää todella minimoida kulutustaan. Käytännössä esimerkiksi anoreksian hoidossa voi liki aina lisätä syömistä 200-400 kcal ilman, että paino alkaa vielä nousta - joskus jopa 500-600 kcal. Ainoa mitä tapahtuu on parempi vointi ja palelun vähentyminen, mikä on signaali että koko tuo 500-600 kcal on uponnut säästöliekin purkuun. Eli kyllä se ainakin sitä luokkaa voi todella ääritapauksissa olla."


Toinen hyvä artikkeli mikä häneltä juuri ilmeistyi käsittelee päivittäisiä kalorimääriä. Tiedän että tämä seuraava linkki käsittelee laihduttamista, mutta käsittelee myöskin osittain säästöliekkiä ja sitä että mitä tapahtuu jos menee liian vähäisillä kaloreilla liian pitkään (ALLE 1500kcal/pvä. KYLLÄ. 1500kcal/pvä!)

Ei alle 1500kcal
http://patrikborg.blogspot.fi/2013/01/ei-alle-1500-kcal.html

Lainaus tekstistä:

"Lihasmassan suhteettoman suuri laihtuminen on selviö, jolle ei voi paljoakaan. Myös mieliteot ja nälän tunne kasvavat - jollakin ne pysyvät aisoissa tai ovat kokonaan poissa varsinaisen laihdutusprojektin ajan, mutta silloinkin ne palaavat kahta kauheampina kun ns. "laihdutusdraivi" on jossain vaiheessa huvennut ja arki alkaa. Seurauksena painonhallinta jatkossa on hyvin hankalaa ja paino tuppaa nousemaan takaisin. Ja sitten tulee vielä se uusien elintapojen opettelu, joka on laihdutustuloksen pysyvyyden ydinasia - kun uuden paremman mutta silti joustavan syömisen opettelu on tasapainoilua jo vaatimattomillakin energiavajeilla, niin jos joku syö 1200 kcal päivässä niin sen aikana ei ole mitään saumaa opetella uutta, joustavaa ja monipuolista syömistä missä kehoakin hieman kuunnellaan. Tietysti nämä henkilöt ajattelevat opettelevansa sen sitten myöhemmin, mutta silloin se on todella vaikeaa koska elimistön kaikki nälkäviestit ovat täysin sekaisin liian tiukan laihdutuksen jälkeen."

Kolmas ja viimeinen (vannon!) käsittelee ns. "nälkävelkaa". En tuntenut termiä ennenkuin luin kyseisen kirjoituksen, mutta se selitti paljon omaan syömishäiriööni sairastumista. Jos menee liian vähillä kaloreilla pitkään, niin lopulta elimistö alkaa vaatimaan, huutamaan ruokaa.

Nälkävelka 
http://www.patrikborg.blogspot.fi/2012/12/nalkavelka.html

 Lainaus tekstistä:

"Jos nälkävelkaa eli käytännössä kovaa nälkää pyritään vastustamaan, niin se onnistuessaan johtaa muihin ongelmiin - esimerkiksi jos liian vähäisen syömisen aiheuttamaa nälkää lopulta kykenee vastustamaan puhtaalla itsekurilla niin lopputulos on melko varmasti jonkinasteinen syömishäiriö."


(Ja näinhän minulle kävikin anoreksiaa sairastaessani: elimistö otti lopulta ohjat ja pani minut syömään ja "epäonnistuin" itseni nälkiinnyttämisessä. Olen tätä asiaa omassa sairaassa mielessäni aina häpeillyt, vaikka kyseessä itseasiassa onkin hyvin vahva elimistön reagoiminen nälkiintymistilaan.)

"Ja surullisimmassa tapauksessa nälkävelkaa kyetään vastustamaan totaalisesti, jolloin todennäköisin päätepiste on kroonistunut anoreksia."

Niinpä niin. :( Ja vuosikausia tällä asialla pelleilinkin; yritin vastustaa nälkävelan kerääntymistä joka johti puolestaan ahmimiseen joka johti puolestaan bulimiaan ja joka johti taas siihen että normaali näläntunne häiriintyi kohdallani pysyvästi. Parina viimevuotena olen päässyt hieman kärryille ns. "normaalista syömisestä", mutta valitettavasti edelleenkin tulee näitä kausia kun en joko saa syötyä tarpeeksi (alan jälleen tottua näläntunteeseen liikaa, niin että että en tajua syödä tai tunne siihen tarvetta) tai sitten ahmin (en kestä näläntunnetta ollenkaan, vaan syön kokoajan jotain ettei minun tarvitse kohdata sitä). Kummassakaan tapauksessa itse paino  ei välttämättä aina ole edes kovinkaan merkittävä tekijä. Kyse on enemmänkin kontrollin tunteesta: tunteesta että sitä on tai että sitä ei ole. Viimeaikoina olen enemmänkin pelännyt että paino putoaa ja samalla tiedostanut että jos jatkan tähän malliin niin se putoaa. Mutta en silti ole saanut itseäni syömään tarpeeksi. Pääni on raksuttanut että menetänkö tälläkin hetkellä lihasmassaa? Ja silti olen kieltäytynyt kunnolla myöntämästä asiaa. Tässä piilee myös varoitus. Tähän ansaan voi kompastua edelleenkin, vaikka tavoitteena ei olisikaan enää laihduttaa. Mutta jos anoreksian on sairastanut, niin toisinaan syömättömättömyys voi vain "jäädä päälle". Ja silloin se ei välttämättä tunnukaan niin pahalta asialta: Koska enhän minä laihduta, en vain saa syötyä! Päälle stressi ja muut perustelut, niin että voi oikeuttaa syömättämyyden ainakin toistaiseksi. Ja sulkea silmänsä siltä, että mitä se syömättämyys tekee elimistölle. Ja vältellä vakaa hokien itselleen että "näin asiat pysyvät kasassa, näin minä pysyn kasassa, näin saan tunteen että hallitsen edes jotain!". 



Itse taas kohtasin (jälleen kerran) sen asian silmästä silmään. En syö tarpeeksi. Piste. Perusteluita on paljon ja osa on erittäin hyviäkin, mutta nyt pitää vain alkaa pikkuhiljaa ottamaan itseään niskasta kiinni. Treeni menee osittain harakoille kun en syö tarpeeksi. Elimistö on hidastanut toimintaansa, käpälät ovat jäässä, aloitekyky on laskenut ja apatia on vallannut mielen. Maha ei toimi ja väsyttää. Kilpirauhanen oikkuilee. Jotain on nyt vain tehtävä ja ainut joka asialle voi jotain tehdä olen minä. Tänään aloitan taas kaloreiden nostamisen, pikkuhiljaa. Nykyään saan voimaa siitä ajatuksesta että tarvitsen tarpeeksi kaloreita ja sitä proteiinia että näen treenissäni myös tuloksia. Varsinkin koska treenaan salilla ja lujaa. Ne kun menevät hyvin käsi kädessä. Ruokavalio ja treeni. En halua heittää tuloksia vain hukkaan syömällä liian vähän ja yksipuolisesti. Joskus saattaa sitten tulla niitä ahmimiskausiakin, mutta kroppani saattaa ottaa senkin asian vain kiitollisuudella vastaan, koska lihas kasvaa levossa ja tarvitsee rakennusaineita (ruokaa) kasvaakseen. Tämäkin on hyvä muistaa. Lepo todellakin on myös hyvin tärkeää. Saatankin yhtäkkiä huomata että mässyttelyn ja pienen treenitauon jälkeen kropassa onkin tapahtunut muutosta. Hyvää muutosta. :) Vaikka pää huutelisikin minulle kirosanoja ja haukkuisi läskipossuksi. Ajatuksen: "Syöminen on paha asia ja se lihottaa" on korvannut ajatus: "Syöminen on tärkeää ja auttaa mua muokkaamaan kroppaani parempaan suuntaan ja pysymään terveenä."

Olen iloinen siitä että olen sisäistänyt vihdoinkin nämä asiat. Koska ne auttavat mua pääsemään aina takaisin sinne polulle. Ennen sellaista polkua ei ollut; jos ei tehnyt mieli syödä niin minähän en syönyt. Otin vain kiitollisuudella vastaan sellaisen vaiheen. En tiennyt lihaskadoista ja löysistä nahoista ja raskausarvista mitään (tai en ainakaan halunnut yhdistää niitä syömisvammailuihini) ja katselin vaan kun vaa'an numerot vilkuttivat pienempää lukemaa. Kunnes jämähdin säästöliekille ja samoin teki paino. Jämähti eikä enää suostunut laskemaan. Ja pakkomielle heräsi jälleen päässä: sen pitää laskea lisää! Sitten kalorien syynäämistä. Tämä ja tuo pois. Lisää liikuntaa. Nälkäkadon kasvaminen ja kasvaminen. ItsevihaLäskipossu. Sinä et laihdu! Pakkomielteen kasvaminen, vaa'an siirtyminen maailman keskipisteeksi ja numeroiden muuttuminen uudeksi jumalaksi joka joko armahtaa tai rankaisee digitaalinäytöllään. Sen lepyttelyä ja sen kiroamista. Sitten: Repsahdus. Ahmimista. Elimistö alkaa vaatia ruokaa. Minä haukun itseäni selkärangattomaksi luuseriksi. Ja viattomasti alkanut ruokahaluttomuus muuttuu jälleen siksi pimeäksi painajaiseksi ja muu maailma katoaa pois. Ja jonkin ajan kuluttua alan ahmimaan. Ja sitten taas pudotetaan kalorimääriä niin että mässyttelyn seurauksena tulleet kilot lähtevät pian pois ja kärsitään nälästä ja haaveillaan siitä että ruokahalu taas lähtisi kokonaan pois. Ja sitten kun tilanne taas tasoittuu ja stressi iskee päälle ja ruokahalu taas lähtee niin sitä alkaa miettiä että "Hmmm....jospa pudottaisin muutaman kilon..." ja koko paska alkaa uudestaan. Heippa lihakset, heippa elämä, heippa terveys, heippa terve järki.

Eikö sinustakin tuo ole vain hullua? Mutta niin se on mennyt, vuosikausia. Nykyään se ei mene enää niin pitkälle. En anna sen mennä. Ja nyt siis syödään, vaikka pää kertoo sata ja tuhatta "totuutta" siitä että miksi ei ole pakko syödä jos ei kerran ole nälkä! Että olenko hullu?!? Ja minä sanon päälleni että en, nyt en nimenomaan ole. Että vihdoinkin olen löytänyt sen järkevyyden ja punaisen langan. Nykyään tiedän että kyllä se syöminen alkaa taas sujua. Kun jaksan vain olla kärsivällinen. Puksuttelen jälleen takaisinpäin kohti terveyttä ja hyvinvointia, tunnustelen ja maistelen ja yritän jälleen muistaa että ruoka on myös nautinto. Syön terveellistä perusruokaa pienissä erissä, nostaelen kalorimääriä ja mietiskelen että tekisikö mieli mitään hyvää. Ja tämän kaiken teen omasta tahdostani. 

Toivottavasti tämä teksti ei silti säikäyttänyt liikaa. Halusin vain kertoa jälleen palasen itsestäni. Suoraan. Antaa myös sinulle oikean ja konkreettisen syyn syödä enemmän. Tarjota terveellisen tavan muokata kroppaasi. Ehkä auttamaan myös ymmärtämään että syömishäiriö todellakin on hulluutta. Se on tie mikä ei johda mihinkään. Päätepiste on kuolema. Jos ei halua sinne päätepisteeseen niin jossain vaiheessa on käännyttävä takaisinpäin. Minä toivon jokaikinen päivä etten olisi koskaan alkanut laihduttamaan. Olisin vain liikkunut hieman enemmän. Olen tehnyt kropalleni miltei kaiken mahdollisen pahuuden ja silti se ei ole edelleenkään pysyvästi pilalla. "Löysää" on edelleenkin hieman. Ja se on normaalia. Lisäksi naisen vartalo tarvitsee MYÖS rasvaa toimiakseen kunnolla. (Tästä asiasta olen puhunut myös edellisissä postauksissani). Ja mitä sitten vaikka siellä hieman todellista löllöäkin olisi? Mitä vikaa siinä on jos on hieman isompi peppu? Ainakaan mies ei pane pahakseen tätä asiaa, vaan suorastaan ylistää ahteriani! Vaikka se omasta mielestäni saisikin olla pienempi ja sirompi ja vähemmän hyllyvä. Mutta tiedostan myöskin sen että osa niistä "hyllyvistä kohdista" on myös edelleenkin vain omassa päässäni. Ja myöskin sen että laihduttaminen ei ole se ratkaisu. On ihanaa vihdoinkin oikeasti tajuta se asia. Vapauttavaa ja ihanaa. 

Ja jälleen tähän loppuun: tätäkin tekstiä saa kritisoida. Tarkoituksenani ei ole provosoida, päteä tai sanoa että minä olen oikeassa ja tee näin. Jokainen tämän tekstin lukeva saa reagoida siihen haluamallaan tavalla. Otan vastaan myös (rakentavaa) kritiikkiä ja erilaisia näkökulmia. Mutta loppujen lopuksi: minä kirjoitan omasta elämästäni ja käytän itseäni vertailukohtanani, enkä halua yleistää liikoja. Mutta koskaan tarkoituksenani ei ole aiheuttaa pahaa mieltä tai ahdistusta, tapani kirjoittaa ja puhua on vain suora. (Toisinaan ehkä liiankin suora).

Marya Hornbacherin sanoin:

"En ole lääkäri enkä professori, en asiantuntija enkä viisas oppinut. Olen kirjailija. Minulla ei ole loppututkintoa eikä lukion päästötodistusta. En tee tutkimustyötä. Luen. Katselen ympärilleni. Ajattelen. Tämä pätevöitymiseni aste riittää. Lopulta ainut pätevyyteni on se, että minä elän elämääni".
(Marya Hornbacher: ELÄMÄ KATEISSA -kertomus anoreksiasta ja bulimiasta).

Loppuun (ainakin omasta mielestäni) kuva terveestä ja lihaksikkaasta kropasta. Tämän kropan minä haluan.



Entä sinä?

17 kommenttia:

  1. Niin totta ja hyvää pohdintaa. Myöntäminen on kaiken alku. Mäkin myönnän; en syö tarpeeksi tähän treenaamiseen nähden.

    Ja haha, heti kun mä laskin viikkokilometrejä niin paino laski aika reilusti!
    Eli sitä se liika liikkuminen teettää; aineenvaihdunta hidastuu ja keho menee shokkiin.

    Tsemppiä, you can do it <3

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä postaus jälleen! Olen siinä vaiheessa, kun tällaiset pohdinnat ja tekstit auttavat huimasti pysymään tällä parantumisen tiellä. Välillä on todella, todella vaikeaa syödä, mutta tiedän, ettei se johda yhtään mihinkään ja se tie on kuljettu niin monta kertaa, etten enää siihen lähde. Olen myös alkanut harrastaa lihaskuntotreeniä aerobisen lisäksi, ja pikkuhiljaa alkaa ymmärtää sitä, että elimistöni tarvitsee ruokaa jos aion kehittyä.

    "En halua heittää tuloksia vain hukkaan syömällä liian vähän ja yksipuolisesti. Joskus saattaa sitten tulla niitä ahmimiskausiakin, mutta kroppani saattaa ottaa senkin asian vain kiitollisuudella vastaan, koska lihas kasvaa levossa ja tarvitsee rakennusaineita (ruokaa) kasvaakseen. Tämäkin on hyvä muistaa. Lepo todellakin on myös hyvin tärkeää. Saatankin yhtäkkiä huomata että mässyttelyn ja pienen treenitauon jälkeen kropassa onkin tapahtunut muutosta."
    Tämä kohta oli myös hyvä, mässyttelyjen jälkeen soimaan itseäni äärimmäisyyksiin siitä kuinka huono olen, mutta myöhemmin näenkin kropassani tapahtuneen muutosta,lihaskasvua. Ja aivan siihen onkin juuri se syöminen, heureka! :D

    anyways, kiitos tästä :)

    VastaaPoista
  3. Niin totta joka sana! Sinä taot järkeä päähän, toivoisimpa niin että kaikki laihduttajat lukisivat tämän..
    Oppisinpa itsekin syömään joskus oikein, tarinani on aika samanlainen kuin sinulla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, samat asiat pätevät varmasti myös laihduttajan kohdalla, vaikka enemmän syömishäiriöön ja siihen liittyvään liian vähäiseen syömiseen nämä asiat tässä tekstissä pääasiassa kohdistankin :)

      Voimia sinulle Anonyymi! Mulla se lähti pikkuhiljaa ja pienistä muutoksista, isoimpana asiana oli se että en enää skipannut aterioita ja opettelin syömään säännöllisemmin. Jo se auttaa paljon kun verensokerit eivät heilahtele enää niin rajusti edestakaisin! :)

      Poista
  4. "Jos paikallisesti tapahtuu jotakin selkeää muutosta, niin silloin kyse on useimmiten siitä että rasvakudos muuttuukin lihakseksi."
    Pieni korjaus. Rasvakudos ei voi muuttua lihaskudokseksi, eikä toisinpäin. Rasvakudos voi vähentyä tai lisääntyä, samoin lihaskudos.
    :)
    /Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna! Ja kiitos korjauksesta! :) Tosiaan, tuon olinkin tosiaan muotoillut hieman väärin, pitäneekin korjata samantien! Joskus näitä virheitäkin sinne eksyy, varsinkin kun näiden tekstien pituudet ovat "vähän" venähtäneet ;)

      Poista
  5. Ajatuksia herättävä kirjoitus.

    Minulla ei ole syömishäiriötaustaa, mutta olen luontaisesti hyvin hoikka. Haluaisin aloittaa lihaskuntoharjoittelun, mutta en tiedä onko se näin hoikkana järkevää. Mikä olisi sinun näkemys asiaan: Tuleeko ensin saada paino lähelle normaalia ja aloittaa vasta sitten lihastreeni vai voiko samalla lihottaa (rasvaa ja lihasta) ja käydä salilla? Missä vaiheessa itse aloitit lihastreenin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi anonyymi! :) Ehdottomasti suosittelen vain rohkeasti lihaskuntoharjoittelun pariin! Lihaskasvun kannalta kun on hyvä syödä vähintään sen kulutuksen verran ja sinä voit huoletta syödä vielä yli kulutuksenkin, ns. "plussakaloreita". Näin suurin osa saamastasi painosta on myöskin lihasta, eikä vain pelkkää rasvakudosta :) (Jota tosin naisen vartalo myöskin tarvitsee sopivassa suhteessa, siis sitä rasvaa!)

      Samalla voit alkaa kiinnittämään huomiota ruokailutottumuksiisi ja alkaa rakentamaan terveellisempää ja monipuolisempaa ruokailurunkoa (tarpeeksi proteiinia lihaskasvuun, hiilihydraatteja palautumiseen ja hyvänlaatuisia rasvoja). Tarvittaessa voit kääntyä myös ravitsemusterapeutin puoleen. Samoin kuin laihduttaessa, niin myöskin lisäpainoa hakiessa on hyvä opetella muuttamaan ruokailutottumuksiaan pysyvästi, näin tuloksetkin ovat pysyviä, verrattuna siihen että nostaisi painoaan vain runsaskalorisilla ja sokerisilla herkuilla. Painoa kun pystyy saamaan myös terveellisillä vaihtoehdoilla ja kunnollinen ravitsemus on myöskin tärkeä osa mitä tahansa liikuntaharrastusta. :)

      Suosittelen myös salille varaamaan aikaa kuntosaliohjaajalle, joka voi laatia kanssasi harjoitteluohjelman ja käydä liikkeitä läpi niin että ne tulevat tutuksi. Hinnat vaihtelevat saleittain, joissain paikoissa personal trainer-aikoja saa myös liittymislahjana, noin arviolta tapaaminen (ohjelman laatiminen, juttelu tavoitteista ja liikkeiden läpikäyminen) kestää noin 1h ja hintahaitari on siinä 25-50e. Näin harjoittelussa on selkeä suunta ja samalla saat juuri sinulle räätälöydyn ohjelman. Alipaino ei ole minkäänlainen este lihaskuntoharjoittelun aloittamiselle, kunhan kiinnittää huomiota siihen ravitsemuspuoleen että ne kalorit eivät jää vajaiksi. Lihaskuntoharjoittelu kun sopii kaikille ikään ja kokoon katsomatta :)

      Mutta liikaakaan ei kannata stressiä repiä ja sali ei ole myöskään pakollinen, lajeja on laidasta laitaan, jättipallojumpista kahvakuulaamiseen. Tärkeintä on se että hommasta nauttii ja suunnittelee ruokailut niin että se syöminenkään ei ole silti ihan pakkopullaa.

      Tsemppiä! Toivottavasti tästä sepustuksesta oli edes jonkinlaista apua! :)

      Poista
  6. Sun kommentit on aina tervetulleita <3
    Mä ihailen just sellasia ihmisiä jotka hyväksyy sen että niillä on selluliittiä ja löysää ym, koska se on hemmetti soikoon osa elämää! Ja nimenomaan osa sitä naisena olemista. Onhan tommonen ylenmääräinen bodailu ja fitness-juttukin naisen kropalle aika vaarallisia - saatika syömishäiriöt, mallintyö ym nykyajan saishe.

    Virheitä saa, ja pitää olla. Niistä me ollaan tehty. :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos taas hyvästä kirjoituksesta! Toivottavasti sua ei haittaa että linkitin sun blogin oman blogini sivulle, koska tämä vaan on niin mahtavan hyvä!

    VastaaPoista
  8. Pakko tulla kiittämään tästä tekstistä. Olen taistellut laihduttamisen ja lihomisen kanssa enemmän tai vähemmän aktiivisesti yläasteelta lähtien (nyt olen siis 22). Hetki sitten googlasin huvikseni "syödäkö vai eikö", koska olin nälkäinen, mutta tunsin syyllisyyttä syödä, koska olinhan syönyt "jo muutenkin tarpeeksi tänään" (toisin sanoen sorruin ostamaan munkin, koska olin syönyt liian vähän ruokaa). Olen kyllä jo pitkään tiennyt, ettei ruuan vähäinen syöminen johda pitkällä tähtäimellä muuhun kuin syömishäiriöön, mutta silti sitä on vain onnistunut aina huijaamaan, että teen näin vain siihen asti kunnes tavoitepaino (jota ei selkeänä edes ole) on saavutettu.
    Kiitos, että avasit silmäni ajoissa. Tässä vaiheessa, kun olen vielä terveen puolella. Kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta taidanpa säilyttää tämän tekstin suosikeissa, jotta muistan tämän tulevaisuudessakin. Tämän tekstin ansiosta toivottavasti ymmärrän syödä jatkossakin, kun kroppani sitä vaatii :)

    ~Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika kommentistasi, hymy nousi korviin asti sitä lukiessani!!! :)))

      Poista
  9. Onko sun suvussa esiintynyt kilpirauhasen vajaatiomintaa ja kannatko perimässäsi alttiutta sairastua siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan en tiedä suvustani ketään jolla olisi kilpirauhaseen liittyviä sairauksia, joten alttiutta ei kai pitäisi olla. Olen melko varma että olen syömishäiriölläni itse aiheuttanut kilpparin vajaatoimintani :/ Tunnen monia muitakin joilla vajaatoiminta on paljastunut syömishäiriön jälkeen/sen aikana, sekä netin kautta että ystäväpiirissäni. :( En kuitenkaan tiedä onko aiheesta tehty kattavempia tutkimuksia, joten varmaksi en kuitenkaan mitään osaa sanoa.

      Poista
  10. Löysin blogisi äsken ja aloin mielenkiinnosta lukea, kirjoitat tosi hyvin! :) Harmittaa että myös sä olet joutunut kärsimään paljon syömishäiriön vuoksi mut eihän me oltais tällaisia ilman elettyä elämäämme :)

    Tuosta lihaskuntoharjoittelusta tuli sellainen kuva, että salilla käyminen = kiinteä kroppa. Jäi hiukan vaivaamaan, että onko pakko käydä salilla pysyäkseen kiinteänä...itse en ole koskaan käynyt salilla enkä aio käydä. Liikun niin paljon arjessa, kaikki kauppareissut ja yleensäkin kaikki kaupunkireissut ja työmatkat kuluu kävellen/pyörällä. Myöskin työn puolesta tulee erilaista nostelua samoin kuin kauppakassien kantamisesta...kotona kun siivoo/tekee pihahommia niin voisin väittää ettei sen rinnalle tarvitse puntteja. On nimittäin usein lihakset kropassa hellänä kaikenlaisesta puuhailusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Susanna :)

      Ja niin, kuntosali ei missään nimessä ole ainoa tapa harjoittaa lihaskuntoa! Salia olen tuossa käyttänyt lähinnä vain vertailukohteena pelkästään aerobiselle harjoittelulle. Salilla käynnissä on toki plussansa, koska siellä on helpompaa kohdistaa harjoittelu haluamiinsa lihasryhmiin, mutta tulosta saa toki aikaan ilman saliakin.

      En itsekään nyt tällä hetkellä käy salilla, koska mahdollisuudet siihen ovat nyt hieman huonot, joten treenailen tällä hetkellä lähinnä kotosella. Löytyy kahvakuulaa, painoja, askelluslauta, vastuskuminauhoja ja erilaisia ohjelmia, joten vaihtoehtoja piisaa :)

      Kovasti näyttää sinulla tulevan tuota hyötyliikuntaa, esim. pyöräily on myös mainio tapa muokata alakroppaa ja hellät lihakset kertovat aina omaa kieltään :) Tulee mieleen isäpuoleni, joka ei liikuntaa harrasta noin muuten, mutta koska hänellä on fyysinen työ ja myös harrastukset ja aina muutenkin tuntuu olevan menossa, niin kyllä löytyy kuntoa ja muskelia vaikka muille jakaa!

      Ja itsekin lasken ihan kunnon liikunnaksi sen, jos käyn kauppareissulla vähän kauempana kävellen ja tullessa rehaan repussa ja käsissä monenpäivän ostoksia, on se vaan rankkaa hommaa, huh!

      Eli tiivistettynä, pääasia on se, että liikkuu, kukin tyylillään! :)

      Poista
  11. Kiitos avaavasta hyvästä kirjoituksesta. Tunnistan itseni kuinka olen suuntaamassa väärään suuntaan, tekstisi herätti ajoissa. Ajatusmaailma voi kieroutua huomaamatta sairauden puolelle..minulla 5:2 paasto on
    vääristänyt suhtautumista ruokaan ja nälkään.

    VastaaPoista