torstai 13. maaliskuuta 2014

Comeback

Pitkästä aikaa. Olin jo antaa tämän blogin kuolla, kunnes aloin miettimään että kyllähän minä täällä voisin muustakin puhua kuin pelkästään syömishäiriöstä. Kuten esimerkiksi siitä että miten nämä mun kuntoilut ja syömiset nykyään itseasiassa menevät. Ja syömiset erityisesti tuon 30kg pudotuksen jälkeen. Miten olen pysynyt tuossa painossa ja miten syömishäiriö on vaikuttanut näissä kuvioissa. En oikein osaa määritellä kohdeyleisöä näille lätinöille, ajattelin vain kirjoitella menemään. On syytä huomioida tässä välissä että tämä ei ole täydellinen tarina. En ole Hanna Partanen tai Jutta Gustafsberg. Ruokailuni eivät siis ole täydellisiä, kuten eivät liikuntatottumuksenikaan. Edelleenkin on asioita jotka ovat pielessä, asioita joita pitäisi työstää ja asioita jotka ovat vielä vaiheessa. Mutta olen hyvällä alulla ja se riittää minulle.

Kerron tähän alkuun hieman aikaisemmista ruokailutottumuksistani, koska en tiedä että ovatko kaikki aikaisemmat lukijani jo kadonneet ajat sitten. :/ Lapsena söin pääasiassa eineshöttöjä; kuten lihapiirakoita, valmispizzoja -ja -hampurilaisia, ranskalaisia ja lihapullia, eli siis ruokaa jonka pystyi vain tuuppaamaan mikroon tai uuniin. En syönyt juurikaan vihanneksia tai hedelmiä. 13-vuotiaana sairastuessani anoreksiaan aloitin samalla kasvisyönnin. Aluksi olin lakto-ovo-vegetaristi. Eettiset syyt kiinnostivat toki myös, mutta rehellisyyden nimissä on pakko myöntää että suurin kimmoke kasvissyönnille oli se, että näin pystyin helpommin kieltäytymään ruuista. Erityisesti niistä äitini kotiin raahaamista eineksistä. Mutta olin kasvissyöjä silti yli vuosikymmenen. Asteittain kelpuutin ruokavaliooni myös kalan ja lopulta kanan. Mutta tärkeä huomio on se, että kasvissyönnistä huolimatta en syönyt terveellisesti myöskään anoreksian jälkeen (en jaksa enää anoreksia-aikaani perehtyä tämän enempää, siitä löytyy enemmän aikaisemmissa postauksissa). En osannut kokata ja päädyin jatkamaan sillä eineslinjalla. Nyt ne vaihtuivat vain kevyt-versioihin. Pinaattilettuja, porkkanalettuja, kasvispihvejä ja erinäisiä kevyt-aterioita.

Tämä oli vuosikausia suosikkini, koska siinä oli suhteessa muihin einesaterioihin vähiten kaloreita:
HK- Kalapaistos 
















Asia jota en miettinyt ollenkaan oli se että tuleeko siitä täyteen. No ei tule. Se sisältää periaatteessa pienen pienen kalapalasen ja hieman muusia. Tuon kun huitaisee niin parin tunnin päästä on jälleen nälkä. Paitsi tuolloin en sitä kuitenkaan ymmärtänyt, vaan yritin nähdä tuon säälittävän lätyskän ihan kelpo ateriana. Joten olin aina nälkäinen ja päädyin usein sen seurauksena ahmimaan. Tämä johti lopulta bulimiaan. Proteiinia ruokavaliossani ei ollut myöskään juurikaan, koska ennen kanaa ja kalaa en korvannut lihan puuttumista millään proteiinilähteellä (hyviä vaihtoehtoja olisivat olleet esim. pavut, linssit, kikherneet jne.). Kaikki mitä söin oli hyvin hiilihydraattipitoista, täynnä piilosokeria ja täynnä juurikin niitä huonoja hiilareita. Verensokerini sinkosivat hetkeksi ylös ja sitten taas romahtivat, ja tarve ahmia ainoastaan yltyi sen seurauksena. Sekään ei asiaa auttanut että ahmimisien jälkeen yritin korjata tilannetta syömättömyydellä. Bulimian jälkeen syntyi vuosikausien "paastoa ja ahmi"-kierre, jonka aikana painoni heittelehti eestaas. Proteiininpuute luultavasti vain lisäsi lihaskatoa, samalla kun kituutin minimaalisilla kaloreilla. Laihduin ja sitten taas ahmin pudotetut kilot takaisin. Liikuntani oli pääasissa aerobista, lihaskuntoa en juurikaan tehnyt. Ahmimiskausina en taas liikkunut ollenkaan. Toisin sanoen: heippa lihakset.

Eli laihduttaessani minimaalisilla kaloreilla, laihdutin samalla pois myöskin lihasmassaa. Sitten taas lihoessani sain tilalle pelkkää rasvamassaa. Painoni pysyi kuitenkin normaali-BMI:n tietämillä, mutta tällä jojoiluilla rasvanmäärä kehossani vain lisääntyi. Tämä näkyi löysyytenä. Minusta tuli ns. "laiha läski", eli rasvan osuus kehossani oli suuri ja lihasmassaa ei juurikaan ollut. Mutta enhän minä sitä tuolloin tajunnut. Sokeana uskoin että kunhan laihdutan vain tarpeeksi, niin kropastani tulee lopulta kiinteä ja hoikka. Kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla.

Tilanne muuttui kun tilasin ostos-tv:stä kuntoilusetin nimeltä: "The Firm". Mukana tuli kaksiosainen lauta ja ohjelma keskittyi pääasiassa lihaskuntoon. Ostin pinon käsipainoja, aloitin treenaamisen ja hurahdin täysin. Mukaan tuli myöhemmin toinenkin ohjelma, nimeltä "Winsor Pilates". Lopulta treenasin joka ikinen päivä ja lopulta ihan liikaa, niin että kroppani otti siitä siipeensä pysyvästi. Ohjelmissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, minulla on ne vieläkin ja treenaan niiden parissa aina toisinaan. Ongelma oli siinä etten antanut kropalleni sen kovasti kaipaamaa lepoa, joten lopulta tein kropalleni treenaamalla lähinnä pahaa enkä hyvää. Tutustuin myös lisäravinteisiin ja rakastuin niihin, siihen selkeyteen ja niihin ihaniin taulukoihin että mitä ne sisältävät. Ramppasin luontaistuoteliikkeessä ja ostin palautusjuomajauheita, erilaisia rasvanpolttopillereitä, vihreä-tee uutteita ja kaikkea mikä maksimoisi rasvanpalamisen ja lihasmassan saamisen. Lopulta ruoka alkoi jäädä pois. Se alkoi tuntua turhalta ja ihan liian epämääräiseltä. Aloin korvaamaan aterioita erilaisia jauheilla ja patukoilla, mikä ei tietenkään riitä, varsinkaan niillä treenimäärillä. Ajattelin silti olevani terveyden perikuva, vaikka olin enemmänkin sen irvikuva. Syömishäiriöni sai uuden lisäyksen joukkohinsa, nimittäin ortorektisen vivahteen. Lopulta kehossani ei ollut enää juurikaan rasvaa. Olin ylpeä lihaksistani ja siitä että löysyyteni oli vihdoinkin kadonnut. En tajunnut sitä että olin alkanut näyttää jo suorastaan irvokkaalta ja kaikkea muuta kuin terveeltä ja elinvoimaiselta. Tajuan sen nyt katsoessani kuvia siltä ajalta, mutta en silloin. Olin liian alhaisessa painossa ja yhdessä liian alhaisen rasvaprosentin kanssa kroppani näytti lähinnä sairaalloiselta. Naisen kroppa kun tarvitsee myös rasvaa toimiakseen kunnolla, mutta minä pidin rasvaa vihollisenani. Kammosin sekä syödä rasvaa että nähdä sitä kropassani. Tämän takia olinkin sitten melko muodoton ruipelo ja myös elimistöni joutui tiukille tänä aikana. Tein elimistölleni melkoista karhunpalvelusta kaikinpuolin. Ja tätä hulluutta jatkui jonkin aikaa. Ostin lastenosastoilta 164cm-mitoitettuja farkkuja enkä nähnyt siinäkään mitään outoa. Tunsin eläväni vihdoinkin terveellistä elämää, niin kaukana kuin se siitä todellisuudessa olikin.


Mutta sitten elämäni otti ja romahti oikein kunnolla. Liikunta jäi siinä samalla. Sitten tutustuin aviomieheeni. Olin kuitenkin edelleenkin rikki ja hoidin pahaa oloani syömällä. Syöminen jäi päälle ja ummistin siltä silmäni. Avasin ne vasta vaa'an näyttäessä 88 kiloa. 164cm varteen se tarkoitti jo merkittävää ylipainoa. Lopullinen päätös tuli kun talvella ylittäessäni lumikumparetta jalkani antoivat periksi painoni alla ja muksahdin pitkin pituuttani bussipysäkin eteen, jossa ihmiset yrittivät peitellä nauruaan. Oli aika alkaa tekemään asialle jotain, eikä vain miettiä sitä.

Ja tämä oli ensimmäinen askel uudelle elämälleni. Terveemmälle elämälle, elämäntapojen pysyvälle muutokselle. Lopulliselle syömishäiriön monotukselle, siitä irti päästämiselle. Sain samalla myös selville että sairastin kilpirauhasen vajaatoimintaa. Opin että kroppani toimiminen ei ole itsestäänselvyys ja että vuosien syömisvammailut ja pakkoliikunnat olivat jättäneet siihen pysyvät jälkensä. Opin arvostamaan kroppaani uudella tavalla, niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Olen syönyt nyt myös muutaman vuoden myös lihaa enkä kadu sitä päätöstä, koska se on myös auttanut minua monipuolistamaan ruokavaliotani entisestään. Olen myös vihdoinkin opetellut kokkaamaan, joten einekset ovat vihdoinkin historiaa! En ehkä ole kummoinen kokki, mutta opettelen pikkuhiljaa. Nykyään laitamme päivittäin ruokaa yhdessä mieheni kanssa, joka on myös pudottanut n. 20kg, siinä samalla kun ruokailutottumukset ovat vaihtuneet hissukseen terveellisempään suuntaan.

Tätä tekstiä voisi sanoa jonkinlaiseksi prologiksi tuleville kirjoituksilleni ja ajatuksilleni. Näistä lähtökohdista siis lähdettiin. Täsmennän nyt vielä, että tämän ei ole tarkoitus muuttua laihdutusblogiksi. Enemmänkin voisi ajatella, että satuin nyt vain tajuamaan ja tiedostamaan erinäisiä asioita tuon laihdutusprokkiksen aikana, joka kesti 1,5 vuotta. Ja laihduttamisen sijaan voisi puhua enemmänkin elämäntapojen pysyvästä muutoksesta. Kuinka melko absurdisti tajusin tuona aikana myös paljon uutta syömishäiriöstäni, niin että nykyään voin ajatella olevani sen asian kanssa jo melko sujut, enkä tiedä olisinko pystynyt siihen ilman tuota ajanjaksoa. Ironia kun piilee siinä, että sinä aikana opin syömään ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti terveellisesti. Kävi ilmi että opittavaa oli paljon enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan ja että aikaisemmat tietoni ravitsemuksesta olivat monin tavoin puutteellisia ja jopa virheellisiä.

Tiedostan kyllä että tämä kirjoitus voi aiheuttaa myös närää ja ärsyyntyneisyyttä, koska aikaisemmin olen puhunut lähinnä vain syömishäiriöstä ja nyt yhtäkkiä puhunkin laihduttamisesta. Pysähdytäänpäs tähän hetkeksi. Muistetaan nyt myös se asia että pakonomainen ahmiminen on myös yksi syömishäiriön muoto (BED). Minä olin lähdössä tuolle tielle, olin siellä jo. Koska lopulta en syönyt enää minkään erityisen syyn takia. Söin koska en osannut enää lopettaakaan, olin jälleen riippuvainen ruoasta. Niinkuin aikaisemmin bulimian aikana. Niinkuin olen joskus ollut riippuvainen näläntunteesta ja sen luomasta (valheellisesta) hallinnan tunteesta. Ihan samaa settiä, vain eri muodossa. Jos en olisi muuttanut elämäntapojani, niin en tiedä mitä olisi voinut tapahtua. Olisinko vain jatkanut syömistä? Olisinko lopulta voinut paisua niin suureksi, että olisin sairastunut ylipainoni aiheuttamiin sairauksiin? Olisivatko ne voineet viedä lopulta jopa henkeni, samoin kuin anoreksiani aikoinaan olisi voinut tehdä jos se olisi mennyt tarpeeksi pitkälle?

Tämä on se syömishäiriön vaietumpi puoli. Siksi haluan avata suuni myös tästä aiheesta. Puhua omista oivalluksistani ja omasta taipaleestani, joka siis jatkuu edelleenkin. Ja se taival pitää sisällään sitä, että jatkan monipuolista syömistä, johon kuuluvat myöskin herkut, ja sitä opettelua nauttia niistä ilman ahmimista. Liikuntaa kaikissa muodoissaan ja niin että en kadota sitä liikunnaniloa, ettei se pääse menemään enää pelkästään suorittamisen puolelle ja muistaen myöskin levätä. Uusien ruokien kokkailuja ja uusien raaka-aineiden kokeilemista, maisteluja, haisteluja ja monenlaisia mietintöjä.

Takapakkeja tulee varmasti edelleenkin, mutta toivon että kirjoittamalla tätä blogia pystyn pohtimaan niitäkin laajemmin ja näkemään myös ne hyvät muutokset ja onnistumiset. Tervetuloa siis mukaan ja laittakaa ihmeessä kommentteja jos jotakin tulee mieleen :)

10 kommenttia:

  1. Puhut täysin asiaa ja kirjoitat hyvin ajatuksistasi ja elämästäsi. Pystyn samaistumaan kokemuksiisi, kiitos postauksestasi. Kaikkea hyvää tuleville päivillesi, ei anneta syömishäiriölle valtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi :) Kaikkea hyvää myös sinulle!

      Poista
  2. Mahtavaa kun olet täällä taas :) Ehkä mäkin jaksan taas raapustella jotakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's good to be back :) Ja raapustelehan ihmeessä, että pääsen lukemaan sinunkin tekstejäsi! :)

      Poista
  3. Hyvä että toit esiin, että myös BED on syömishäiriö. Kiitos suorasta puheesta ja että tämä ei ole pro-ana sivusto. Kirjoituksesi oli ajatuksia herättävä :)
    Aurinkoista uutta kevättä! // Katniss k-laskurista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katniss :)

      Aurinkoista kevättä myöskin sinulle!

      Poista
  4. Onneksi et ole Jutta etkä Hanna. Mä oon sun kehitystä seurannu täällä ja laskurissa, ja hattua nostan ja syvään kumarran. Ottaen huomioon taustan ja kaikki haasteet mitä sulla on, tuo sun pysyminen alemmassa painossa on jotain käsittämätöntä. Pieni muutaman kilon vaihtelu ny on normaalia ja sitä tapahtuu kaikille. Mutta isommalta jojolta oot säästyny, mikä on kyllä aikamoinen ihme ... ku siis vertaan itteni ja moniin moniin muihin. Varmasti tämä sun syvällinen pohdiskelu ja oma analyysi on avaimia siihen miksi ole tuollainen Onnistuja isolla O:lla. KIITOS että olet pohdintojasi jakanut, sä annat uskoa meille muille! Kaikkea hyvää sinulle! Olet ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos anonyymi ihanasta kommentista <3

      Kyllä mäkin olen toisinaan ihmeissäni että olen edelleenkin tässä painossa! Ja että mulla on myös vihdoinkin alarajapaino, jota en halua alittaa! :) Ehkä tärkein asia tässä kaikessa on se, että muutos on tuntunut myös luontevalta. Kukaan ei jaksa syödä raejuustoa ja rahkaa samassa muodossa ikuisuuksiin ja treenata samalla tappotahtiin silmät kiiluen. Tai miettiä mielessään että mitä kaikkea ei saisi syödä. Eniten tässä on ehkä oppinut sitä armollisuutta ja sallivuutta itseään kohtaan, vihdoin ja viimein :) Se on ehkä ollut se avainsana tässä kaikessa.

      Kaikkea hyvää myös sinulle anonyymi ja kiitos :)

      Poista
  5. Avainsana on todellakin tuo armeliaisuus! Ihan mahtavaa että olet sen löytänyt ja uskomatonta että niin olen minäkin! Elämä ei ole aina niin yksinkertaista, mutta mukavaa huomata että välillä se voi olla juurikin sitä, kun vaan osaa unohtaa kaiken mikä jarruttaa ja pidättelee sua elämästä!

    VastaaPoista
  6. kohtalotoveri ilmoittautuu. Voi kun ois kiva kuulla susta lisää ja varsinkin näistä viimeisen blogikirjoituksen asioista!
    Tv. entinen sh, sittemmin painonhallinnan kanssa kamppaileva kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastava

    VastaaPoista